Eilen tuli sata (100) seuraajaa täyteen Dungeon Pokerille! Hurray! Sen kunniaksi julkaisemme ensimmäisen hahmoesittelyn. Ensimmäinen esiteltävä hahmo on yksi suosikeistamme! Toivottavasti te kaikki tulette pitämään siitä, kuten me pidämme! Samalla kuvaamme prosessia, kuinka pelimme hahmot ovat syntyneet.
Yön Mörön tarina – kuinka tuo kammotus syntyi
Yön Mörkö on yksi suosikkihahmoistani Dungeon Pokerissa. Tässä avaan hieman sitä, miten pelimme hahmonkehitysprosessi menee ja toisaalta sitä, miksi juuri Yön Mörön luomistyö on mielestämme niin onnistunut.
Ensimmäisenä hahmoja luodessamme meillä on aina ollut visio jostain fantasiaolennosta tai muusta kiehtovasta asiasta, jonka haluaisimme peliimme tuoda. Toki pelissämme esiintyy myös geneerisempiä fantasiahahmoja, kuten velho, peikko ja noita. Näilläkin hahmoilla on toki oma yksilöllinen tarinansa. Yön Mörkö on kuitenkin ainutlaatuisempi, sillä se on kokonaan uusi, fantasiagenressä vielä esiintymätön kammotus.
Tiedättehän kun lapsena (tai aikuisenakin) olette menneet illalla tai yöllä yksin ulos pimeään metsään, esimerkiksi hiihtämään. Seisotte siellä ja teitä pelottaa, tuntuu siltä kuin jokin tuijottaisi puiden takaa, mutta ette näe mitään. Olette myös ehkä varoittaneet omia lapsianne siitä, että metsään ei saa mennä varsinkaan pimeällä, sinne voi hävitä iäksi.
Tästä ajatuksesta lähti idea Yön Möröstä (Night Ogre). Päässämme oli idea miltä tuo pimeässä vaaniva olento tulisi näyttämään, ja mitä se tulisi pelissä tekemään – lähdimme siis etsimään sille toteutusta. Ei ole nimittäin ollut ollenkaan itsestään selvää, että kaikki hyvätkään visiomme olisivat päätyneet valmiiseen tuotteeseen. Matkan varrella on ollut useita hahmoja, joita emme ole saaneet tuotettua mielikuvituksestamme pahville. Jos näin on käynyt, että emme ole löytäneet hyvää linkkiä visioidemme ja toteutuksen välillä, on hahmo joutunut siirtymään syrjään, sillä meille on tärkeää, että kaikki hahmot ovat sekä peliteknisesti, että tyylillisesti juuri sellaisia kuin niiden kuuluukin olla. Nämä syrjään siirretyt ajatukset saattavat toki realisoitua uudelleen jatkossa, kunhan keksimme siihen oikean tavan.
Yön mörön erikoiskyvyt ja sielukivien määrä:
Meille oli aika selvää, että Yön Möröllä tulisi olla erikoiskyky, joka jähmettäisi muut pelaajat kauhusta. Tällaiseksi kyvyksi valikoitui ”Karmiva tuijotus” (Spooky gaze). Tällä kyvyllä Yön Mörkö voi yhden Sielukiven uhraamalla estää muita pelaajia käyttämästä erikoiskykyjään tässä jaossa. Kyky on osoittautunut erittäin toimivaksi, tasapainoiseksi ja käyttökelpoiseksi kyvyksi satojen pelitestituntien aikana.
Toisena kykynä Yön Möröllä on ”Pimeä hävitys” (Obliterating darkness). Tämä kyky vastaa siihen visioon, että kun menet yksin pimeään metsään, voit hävitä sinne iäksi. Tässä erittäin vahvassa kyvyssä Yön Mörkö joutuu uhraamaan kaksi arvokasta Sielukiveään. Kyvyllä hän voi tuhota minkä tahansa kortin pöydästä lukuun ottamatta pelaajien käsikortteja. Yön Mörkö voi hävittää esimerkiksi sen kuningasparia kiusaamaan tulleen ässän, tai sen ”viimeisen värikortin”. Kyvyllä voi hävittää myös hirviön, aarrekortin, tai vaikka toisella pelaajalla olevan arvokkaan esineen. Kyky on osoittautunut myös erittäin toimivaksi, tasapainoiseksi ja käyttökelpoiseksi vuosien pelitesteissämme.
Yön Mörkö aloittaa pelin 5:llä Sielukivellä. Sielukiviä oli jossain vaiheessa pelitestejämme vain 4, mutta se tuntui hieman liian vähältä ja määrä nostettiin viiteen. Yön Mörkö on yhdestä lisätystä Sielukivestä huolimatta silti voittanut pelejä arviomme mukaan ehkä keskimääräistä vähemmän. Uskomme kuitenkin, että oikein pelattuna se on erittäin vahva hahmo Dungeon Pokerissa ja ainakin oma ehdoton suosikkini.
Seuraavaksi Yön Mörölle piti löytää tyyli. Mielestämme Mörön piti olla suuri, seisoa puiden takana pimeässä ja kylmässä metsässä. Siinä piti olla jotain sellaista, joka ei olisi liian brutaalia tai ikävällä tavalla pelottavaa, mutta toisaalta sen piti olla uhkaava majesteettisella tavalla. Siten, että voit kuvitella sen tuijottavan sinua jostain, kun et sitä näe, vaikka se on olemassa ja se on suuri. Halusimme myös, että vaikka on pimeää, niin hahmo näkyy selvästi.
Nauttikaa ja pelätkää siis Yön Mörköä!

Alla kuvaus Yön Möröstä pelin ohjekirjasta:
Night Ogre – Yön Mörkö
Sielukivet 5![]()
Pelottavat tarinat vuorokauden pimeimpänä hetkenä saapuvasta Yön Möröstä kulkevat perimätietona sukupolvelta toiselle. Yön Mörön selkäpiitä karmiva tuijotus saa rohkeimmatkin jähmettymään pelosta ja voimakkailla taikavoimillaan se saa minkä tahansa asian katoamaan pimeyteen.
Spooky gaze – Karmiva tuijotus Vakiokyky. Hinta: ![]()
Muut pelaajat eivät voi käyttää erikoiskykyjään tässä jaossa. Passiiviset kyvyt, kuten Maahiskeksijän Golemi, toimivat edelleen.
Obliterating darkness – Pimeä hävitys Vakiokyky. Hinta: ![]()
![]()
Poista pelistä mikä tahansa pöydällä oleva kortti, mikä ei ole pelaajan käsikortti tai kallokortti. Uutta korttia ei nosteta poistetun tilalle. Jos pelistä poistettu kortti on pääpakan kortti tai Golem, se on poissa pelistä vain käynnissä olevan jaon ajan.

Huom! Artikkelin kuvat eivät vastaa resoluutioltaan painotuotetta. Lopullisessa painotuotteessa laatu on korkeampi, 300dpi, ja musta on mustaa ![]()